Ero sivun ”Tulikettu” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
→Lähteet: +lk |
yhdistetään viitteet |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Tulikettu''' eli '''tulirepo''' tai '''tulikko''' on pohjoisen ja itäisen Suomen kansanperinteen myyttinen [[kettu]], jonka häntä säihkyy tulta.<ref name=itl>[http://ilmatieteenlaitos.fi/tulikettutarinoita Tulikettutarinoita] Ilmatieteenlaitos</ref> |
'''Tulikettu''' eli '''tulirepo''' tai '''tulikko''' on pohjoisen ja itäisen Suomen kansanperinteen myyttinen [[kettu]], jonka häntä säihkyy tulta.<ref name=itl>[http://ilmatieteenlaitos.fi/tulikettutarinoita Tulikettutarinoita] Ilmatieteenlaitos</ref> |
||
Tulikettu elää tarinoiden mukaan kaukana metsien kätköissä tai pohjoisessa, ja vain harvan kerrotaan sitä nähneen. Tulikettu on päivisin musta, mutta yöllä se säihkyy tulta. Kun tuliketun nahkaa sivellään oikealla tavalla, se säihkyy outoa valoa.<ref name=ojanen /> Tuliketun nahkaa onkin käytetty tarinoiden mukaan öisin ruutikellarien valaisemiseen vaarallisen avotulen sijasta.<ref name=ojanen /><ref>Facta 2001, WSOY 1985, 17. osa, palsta 65</ref> Tuliketun nahkaa on myös pidetty suunnattoman arvokkaana. Metsästäjät haaveilevat tuliketusta, sillä sen pyydystämisen on sanottu tekevän pyydystäjästään rikkaan koko loppuiäkseen.<ref name=ojanen |
Tulikettu elää tarinoiden mukaan kaukana metsien kätköissä tai pohjoisessa, ja vain harvan kerrotaan sitä nähneen. Tulikettu on päivisin musta, mutta yöllä se säihkyy tulta. Kun tuliketun nahkaa sivellään oikealla tavalla, se säihkyy outoa valoa.<ref name=ojanen /> Tuliketun nahkaa onkin käytetty tarinoiden mukaan öisin ruutikellarien valaisemiseen vaarallisen avotulen sijasta.<ref name=ojanen /><ref>Facta 2001, WSOY 1985, 17. osa, palsta 65</ref> Tuliketun nahkaa on myös pidetty suunnattoman arvokkaana. Metsästäjät haaveilevat tuliketusta, sillä sen pyydystämisen on sanottu tekevän pyydystäjästään rikkaan koko loppuiäkseen.<ref name=ojanen>{{Kirjaviite | Tekijä = Ojanen, Eero & Linnea, Sirkku | Nimeke = Suomen myyttiset eläimet | Vuosi = 2019 | Sivu = 44–46 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Minerva | Suomentaja = | Tunniste = ISBN 978-952-312-799-9 }}</ref> |
||
Tulikettu on antanut nimensä [[Revontulet|revontulille]]. [[Lappi|Lapissa]] on kerrottu tuliketun synnyttävän revontulet hännällään, joka iskee ja sinkoilee kipinöitä koskettaessaan matalalla olevia puunoksia tai pensaita ketun juostessa.<ref name=ojanen /> |
Tulikettu on antanut nimensä [[Revontulet|revontulille]]. [[Lappi|Lapissa]] on kerrottu tuliketun synnyttävän revontulet hännällään, joka iskee ja sinkoilee kipinöitä koskettaessaan matalalla olevia puunoksia tai pensaita ketun juostessa.<ref name=ojanen /> |
||
Versio 26. kesäkuuta 2019 kello 17.19
Tulikettu eli tulirepo tai tulikko on pohjoisen ja itäisen Suomen kansanperinteen myyttinen kettu, jonka häntä säihkyy tulta.[1]
Tulikettu elää tarinoiden mukaan kaukana metsien kätköissä tai pohjoisessa, ja vain harvan kerrotaan sitä nähneen. Tulikettu on päivisin musta, mutta yöllä se säihkyy tulta. Kun tuliketun nahkaa sivellään oikealla tavalla, se säihkyy outoa valoa.[2] Tuliketun nahkaa onkin käytetty tarinoiden mukaan öisin ruutikellarien valaisemiseen vaarallisen avotulen sijasta.[2][3] Tuliketun nahkaa on myös pidetty suunnattoman arvokkaana. Metsästäjät haaveilevat tuliketusta, sillä sen pyydystämisen on sanottu tekevän pyydystäjästään rikkaan koko loppuiäkseen.[2]
Tulikettu on antanut nimensä revontulille. Lapissa on kerrottu tuliketun synnyttävän revontulet hännällään, joka iskee ja sinkoilee kipinöitä koskettaessaan matalalla olevia puunoksia tai pensaita ketun juostessa.[2]
Lähteet
- ↑ Tulikettutarinoita Ilmatieteenlaitos
- ↑ a b c d Ojanen, Eero & Linnea, Sirkku: Suomen myyttiset eläimet, s. 44–46. Minerva, 2019. ISBN 978-952-312-799-9
- ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 17. osa, palsta 65
