Pohjansavikka
| Pohjanjauhosavikka | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Revonhäntäkasvit Amaranthaceae |
| Alaheimo: | Savikkakasvit Chenopodioideae |
| Suku: | Savikat Chenopodium |
| Laji: | suecicum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Chenopodium suecicum |
|
| Katso myös | |
Pohjanjauhosavikka (Chenopodium suecicum, syn. C. album ssp. suecicum, C. viride) on savikkakasveihin kuuluva kasvilaji.
Ulkonäkö ja koko
Yksivuotinen pohjanjauhosavikka kasvaa tavallisesti 20–80 cm korkeaksi. Kasvi on väriltään vaihtelevan vihreä ja sen nuoret osat ovat jauhoisia. Varsi on pysty, etenkin alaosasta niukkahaarainen, pehmeä, vaaleanvihreä ja vihreäraitainen, syksyisin joskus myös punaraitainen. Lehtihangat ovat vihreitä, mutta muuttuvat toisiaan syksyisin punasävyisiksi. Ohuet lehdet ovat varressa kierteisesti ja ne ovat vaalean tai sinertävän vihreitä. Varren keskiosissa lehtilapa on kooltaan 2–7 cm. Muodoltaan lehtilapa vaihtelee vinoneliömäisestä leveän puikeaan ja on usein matalaan kolmiliuskainen ja melko runsas- ja terävähampainen. Lavan tyviosan hampaat ovat melko isoja, toisinaan tyviosa on lähes ehytlaitainen. Myös ylimmät lehdet ovat hampaisia. Kukinto on usein ylös asti lehdekäs, kukinnon sykeröt ovat melko pieniä ja harsuja, yksittäisiä kukkia on runsaasti. Kukinnon kehälehtien selkä on kölimäinen. Heteitä on tavallisesti viisi kappaletta. Suomessa pohjanjauhosavikka kukkii heinä-elokuussa, joskus jo kesäkuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Musta siemen on vaaka-asennossa, 1,2–1,6 mm pitkä, ympärykseltään pyöreä, tylppäreunainen ja pinnaltaan matalakuoppainen.[1]
Pohjanjauhosavikka muistuttaa suuresti jauhosavikkaa (C. album), ja sitä pidetään toisinaan myös tämän alalajina.[2] Lajeja saattaa olla vaikea erottaa toisistaan. Parhaiten ne erottaa siemenistä.[3]
Levinneisyys
Euraasiassa pohjanjauhosavikkaa tavataan Fennoskandiasta, Britteinsaarilta, Itä-Ranskasta ja Pohjois-Italiasta itään läpi Euroopan ja Siperian aina Tyynelle valtamerelle saakka. Levinneisyysalue ulottuu myös Pohjois-Amerikan puolelle Alaskaan ja Länsi-Kanadaan.[2] Suomessa pohjanjauhosavikkaa on tavataan yleisenä koko maassa. Runsain laji on Lounais-Suomessa.[4] Suomessa laji on Etelä-Lappia myöten muinaistulokas, pohjoisempana vakiintunut uustulokas.[5]
Elinympäristö
Pohjanjauhosavikka on vanha kulttuurin seuralaiskasvi, jota tavataan muun muassa pelloilla, puutarhoissa, navetantakusissa, tienvarsilla, kaatopaikoilla ja joutomailla.[5] Laji on hankala peltojen ja puutarhojen rikkakasvi.[6]
Käyttö
Lähisukulaisensa jauhosavikan tapaan myös pohjanjauhosavikka kelpaa ihmisravinnoksi.[5]
Lähteet
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.
Viitteet
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 126–127, 129.
- ↑ a b Den virtuella floran: Svenskmålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 24.2.2013 (ruotsiksi)
- ↑ Ålands flora 2010, s. 152.
- ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Pohjanjauhosavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 24.2.2013.
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 129.
- ↑ Oulun kasvit 2005, s. 321.
Aiheesta muualla
