Əbülfəz Elçibəy
| Əbülfəz Elçibəy | |
|---|---|
 |
|
| Azerbaidžanin presidentti | |
|
1992–1993
|
|
| Edeltäjä | Ayaz Mütəllibov |
| Seuraaja | Heydər Əliyev |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. kesäkuuta 1938 Nahitševan |
| Kuollut | 22. elokuuta 2000 (ikä 62) |
| Ammatti | professori (Arabian filologia) |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Əbülfəz Elçibəy (24. kesäkuuta 1938 – 22. elokuuta 2000) oli Azerbaidžanin itsenäisyyden puolesta kamppaillut poliitikko, josta tuli Azerbaidžanin presidentti vuosiksi 1992–1993.[1]
Elçibəy oli koulutukseltaan arabifilologi ja aikaisemmalta ammatiltaan yliopistoprofessori. Hän oli osa entisten toisinajattelijoiden sukupolvea, joka nousi Neuvostoliiton romahtaessa valtaan kaikissa kolmessa Kaukasian tasavallassa, Georgiassa, Armeniassa ja Azerbaidžanissa. Presidenttikaudellaan hän piti etäisyyttä Venäjään niin sotilaallisesti kuin taloudellisesti, ja pyrki sisäpolitiikassa kitkemään korruptiota. Hän menetti otteensa, kun vanha autoritaarinen nomenklatuuri palasi takaisin.[1][2]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elçibəy syntyi Kelekissä Nahitševanissa, opiskeli arabiaa ja opetti sitä yliopistossa. Hänet pidätettiin tammikuussa 1975 azerinationalistina, ja hän palveli 18 kuukautta työleirillä. Vapautuessaan hän työskenteli Azerbaidžanin tiedeakatemiassa.[1]
Elçibəy johti Azerbaidžanin kansanrintamaa, joka järjesti tammikuussa 1990 joukkomielenosoituksia hallitsevaa Azerbaidžanin kommunistista puoluetta vastaan. Barrikadeja nousi ympäri Bakua. Useita etnisiä armenialaisia tapettiin levottomuuksissa, ja tuhannet pakenivat Armenian puolelle. KGB:n huhuttiin olleen murhien takana, mutta sen ajan kaaoksessa tutkinta ei ollut mahdollista. Tuhannet azerbaidžanilaiset pakolaiset kiistanalaiselta Vuoristo-Karabahin alueelta olivat hiljattain asettuneet hökkeleihin Bakun laitamilla, ja vihaa ja kostoa oli helppo herättää. Kreml lähetti panssarivaunuja tukahduttamaan kapinan, jolloin yli 130 ihmistä kuoli.[1]
Kommuinisteja kannattanut lääkäri Ayaz Mütəllibov voitti itsenäistyneen maan ensimmäiset presidentinvaalit, Elçibəy sijoittui toiseksi.[1] Azereihin Vuoristo-Karabahissa kohdostuneen Xocalın verilöylyn ja tappiollisen Şuşan taistelun jälkeen Mütəllibov ensin pakeni Venäjälle, palasi sitten julistamaan "jos maa tarvitsee diktaattorin, minä voin olla se" ja ajettiin uudelleen Venäjälle. Kansanrintama nosti kansanedustaja Isa Gambarin tilapäiseksi presidentiksi ja määräsi uudet vaalit. Elçibəy oli haluton asettumaan ehdolle, mutta suostui ja niin hänet valittiin presidentiksi kesäkuussa 1992. Hän oli sanonut, että jos näin sekavassa tilanteessa valitaan presidentti, tämä ei kestä kuin korkeintaan vuoden.[3]
Tasavallan odottamaton itsenäistyminen aloitti paikallisen eliitin välisen taistelun rikkaiden öljyvarojen hallinnasta. Vanhat alueelliset ja klaanien väliset jännitteet nousivat uudelleen esiin. Toinen jännityksen aiheuttaja oli Vuoristo-Karabahin sota Armenian kanssa. Etnisessä konfliktissa kuoli tuolloin 15 000 ihmistä. Azerbaidžanin tappion jälkeen Elçibəy ei hän kyennyt motivoimaan turvallisuusjoukkojen tukea itselleen, kun sotilas ja miljonääri Surət Hüseynov marssi Gəncəsta pääkaupunkiin. Elçibəy pakeni kotiseudulleen Nahitševaniin ja pyysi vanhaa Brežnevin aikaista kommunistipomoa Heydər Əliyevia ottamaan tilapäisesti vallan. Tämä oli poliittinen itsemurha; Əliyev osti Hüseynovin puolelleen tarjoamalla pääministerin virkaa ja järjesti uudet vaalit - jotka hän voitti helposti.[1]
Elçibəy pysyi sisäisessä maanpaossa Nahitševanissa. Hänet päästettiin takaisin Bakuun vuonna 1997, ja uuden vaaliuudistusliikkeen puheenjohtajana hän sai jälleen suosiota, mutta sairastui vakavasti.[1]
Poliittinen linja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elçibəy halusi pitää etäisyyttä Venäjään. Hän vaihtoi aakkoset kyrillisistä kansallisiin ja suljetutti kaikki Venäjän tukikohdat.[1] Hän määräsi rakennettavaksi Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputken, jolla azerbaidžanilainen öljy kuljetetaan Venäjän ohi Välimerelle. Hänellä oli myös huono suhde Iraniin ja hän elätteli toiveita Iranin azerialueiden valloittamisesta. Sen sijaan suhde Turkkiin oli läheinen.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Jonathan Steele: Abulfaz Elchibey The Guardian. 2000. Viitattu 10.8.2024.
- ↑ a b Abulfaz Elchibey denstoredanske.lex.dk. Viitattu 10.8.2024.
- ↑ Philip Remler: Chained to the Caucasus (s.43) 2016. International Peace Institute. Viitattu 10.8.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Əbülfəz Elçibəy Wikimedia Commonsissa
Ayaz Mütəllibov (1991–1992) | Əbülfəz Elçibəy (1992–1992) | Heydər Əliyev (1993–2003) | İlham Əliyev (2003–)
| ||||||||||
