Peterin periaate

Peterin periaate on Laurence J. Peterin keksimä periaate, jonka mukaan työntekijät ylennetään työpaikkansa hierarkiassa yhä korkeampiin asemiin aikaisemman työmenestyksensä perusteella, kunnes he saavuttavat ”epäpätevyytensä tason” eli aseman, johon he eivät enää ole päteviä. Sille tasolle he myös jäävät, koska eivät enää ole riittävän päteviä saadakseen ylennyksen. Lopulta organisaation kaikki paikat ovat täyttyneet työtehtäväänsä epäpätevistä työntekijöistä.

Epäpätevyys aiheutuu siitä, että entisessä työssä tarvitut taidot eivät välttämättä ole hyödyksi uudessa työssä. Siten Peterin periaatteen mukaan työsuoritukseen perustuvat ylennykset eivät johda työtulosten parantumiseen esimerkiksi ilman työtehtävään sopivaa koulutusta tai muuta perehdytystä.

Kun työntekijä on vihdoin noussut epäpätevyytensä tasolle, Peterin periaatteen mukaan häntä aletaan arvioida eri kriteerein kuin aiemmin: ei pätevyytensä vaan muun toimintansa perusteella. Kohtuullinen epäpätevyys ei siis johda työntekijän erottamiseen, vaan siihen vaaditaan vasta äärimmäinen epäpätevyys.

Peterin periaatteen esittelivät vuonna 1969 julkaistussa kirjassaan Peterin periaate (The Peter Principle) yhdysvaltalaiset Laurence J. Peter ja Raymond Hull. Tekijät luettelivat kirjassaan esimerkkejä periaatteen toteutumisesta niin liike-elämässä, koulumaailmassa, hallinnossa, kirkossa kuin poliittisissa puolueissakin. Myyntimenestykseksi nousseen kirjan tarkoitus oli satirisoida työelämän kiipijöitä, mutta periaatteesta tulikin Murphyn lakiin verrattava yleisesti tunnettu käsite.

Kirjallisuutta

• Laurence J. Peter & Raymond Hull, Peterin periaate (The Peter Principle), suom. Panu Pekkanen, 3. p. Helsinki: WSOY 1994 ISBN 951-0-19815-3 (1. p. 1969)