Calamari Union

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Calamari Union
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Aki Kaurismäki
Käsikirjoittaja Aki Kaurismäki
Tuottaja Aki Kaurismäki
Säveltäjä Aki Kaurismäki
Kuvaaja Timo Salminen
Leikkaaja Aki Kaurismäki
Raija Talvio
Pukusuunnittelija Susanna Laurola
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Villealfa Filmproductions
Levittäjä Finnkino
Ensi-ilta
Kesto 81 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti noin 400 000 mk
Katsojat 58 088
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Calamari Union on Aki Kaurismäen toinen pitkä elokuva vuodelta 1985. Elokuvassa esiintyi näyttelijöiden lisäksi tunnettuja rockmuusikoita. Syksyllä 1984 Helsingissä kuvattu elokuva on mustavalkoinen.

Elokuvassa viisitoista Frank-nimistä miestä ja yksi Pekka lähtee vaeltamaan Kalliosta Eiraan. Suurin osa kuolee matkalla, osa jää muuten sille tielleen ja kaksi viimeistä yrittää soutaa lopuksi ”Eestiin”.

Calamari Union oli ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva, jossa näkyi vuonna 1982 käyttöön otettu Helsingin metro. Vielä näkyvämmässä osassa metro oli Pauli Pentin ohjaamassa, Villealfa-yhtiön toisessa elokuvassa Pimeys odottaa, joka kuvattiin ennen Calamari Unionia, mutta sai ensi-iltansa kuukautta myöhemmin.[2]

Yhdysvaltalainen Richard Lefebvre on tehnyt elokuvasta uusintaversion nimellä Calamari Union (Remake). Elokuva julkaistiin vuonna 2008 ja se sijoittuu Seattleen.[3]

Frankien rooleissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestyksessä Frank I–XV:

 Hannu Lauri  pankinjohtaja Saastamoinen  
 Dave Lindholm  mies rannalla  
 Tuomari Nurmio  taksikuski  
 Sanna Fransman  rikas akateeminen leski  
 Pirkko Hämäläinen  sihteeri  
 Heinäsirkka  Liisa  
 Heimo Holopainen  ohikulkija  
 Aki Kaurismäki  ruumisauton kuljettaja  
 Paavo Piskonen  psykiatri  
 Mari Rantasila  hotellipalvelija  
 Sohvi Sirkesalo  baarin myyjä  
 Markku Toikka  Pekka  

[1]

Ilta-Sanomien kriitikko Sakari Toiviainen kirjoitti: ”Olkoonkin, että elokuvan rakenne on löysä, että jännite ei kestä yhtä tiheänä kaiken aikaa, että kaikki kohtaukset eivät ole samaa tasoa, Calamari Union onnistuu järkyttämään jotakin pohjimmaista itsetyytyväisyyttämme, joitakin itsestäänselvyyksiä, joitakin pakollisina pidettyjä kuvioita.” Kansan Uutisten Sakari Salkon mielestä elokuvassa oli omat tuokionsa, mutta kokonaisuudessaan se oli ”äärimmilleen pingotettu sisäpiirin vitsi”: ”Kyseessä on omituinen ja lievästi ilmaisten puberteettisen teinihuumorin eväin varustettu kokoelma kieltämättä pakoin osuvia kuvallisia ja sanallisia sukkeluuksia. Hetkeäkään ei sovi epäillä, etteikö tekijöillä olisi filmausvaiheessa ollut hauskaa, mutta jotain tuosta mahdollisesta hauskuudesta olisi toki toivonut välittyvän myös katsojalle.” Arbetarbladetin Henrik Ulfvens kiinnitti Calamari Unionin surrealistiseen elokuvaperinteeseen ja katsoi, ettei elokuvan ollut tämän vuoksi tarkoituskaan avautua selkeille tulkinnoille.[2]

Ylen äänestyksessä vuonna 2012 kriitikot valitsivat sen kaikkien aikojen kymmenenneksi parhaaksi suomalaiselokuvaksi[4].

  1. a b Calamari Union (Esitystiedot) Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 9.8.2016.
  2. a b Suomen kansallisfilmografia, osa 9 (vuosien 1981–1985 elokuvat), s. 428–435. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto, 2000. ISBN 951-37-2677-0.
  3. https://www.imdb.com/title/tt1513038/?ref_=tt_mv_close
  4. Kriitikot valitsivat kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan Yle Uutiset. 12.11.2012. Viitattu 26.3.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]