Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst

Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst
Saksan valtakunnankansleri
29. lokakuuta 1894 – 17. lokakuuta 1900
Monarkki	Vilhelm II
Varakansleri	Karl Heinrich von Boetticher Arthur von Posadowsky-Wehner
Edeltäjä	Leo von Caprivi
Seuraaja	Bernhard von Bülow
Preussin pääministeri
29. lokakuuta 1894 – 17. lokakuuta 1900
Monarkki	Vilhelm II
Edeltäjä	Botho zu Eulenburg
Seuraaja	Bernhard von Bülow
Baijerin ministeripresidentti
31. joulukuuta 1866 – 8. maaliskuuta 1870
Monarkki	Ludvig II
Edeltäjä	Ludwig von der Pfordten
Seuraaja	Otto von Bray-Steinburg
Henkilötiedot
Syntynyt	31. maaliskuuta 1819 Rotenburg an der Fulda, Hessen
Kuollut	6. heinäkuuta 1901 (82 vuotta) Bad Ragaz, St. Gallenin kantoni, Sveitsi
Tiedot
Uskonto	katolinen
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Chlodwig Carl Viktor zu Hohenlohe-Schillingsfürst (31. maaliskuuta 1819 Rotenburg an der Fulda, Hessen – 6. heinäkuuta 1901 Bad Ragaz, Sveitsi), Ratiborin ja Corveyn ruhtinas, oli saksalainen valtiomies. Hän toimi vuosina 1866–1870 Baijerin ministeripresidenttinä ja vuosina 1894–1900 Saksan keisarikunnan valtakunnankanslerina sekä Preussin ministeripresidenttinä.

Elämä

Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst kuului vanhaan frankenilaiseen Hohenlohen aatelissukuun. Hän syntyi toisena ruhtinas Franz-Joseph zu Hohenlohe-Schillingsfürstin (1787–1841) ja tämän puolison, prinsessa Konstanze von Hohenlohe-Langenburgin (1792–1847) viidestä lapsesta. Hänen isänsä oli katolinen ja äiti luterilainen. Ajan oloon hänet kasvatettiin isänsä uskontoon katoliseksi, kun taas perheen tyttäret kasvatettiin luterilaisiksi.

Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst opiskeli Ansbachin ja Erfurtin kymnaaseissa ja myöhemmin Göttingenin, Bonnin, Lausannen ja Heidelbergin yliopistoissa. Hän opiskeli oikeustiedettä ja auskultoi vuonna 1841 Koblenzissa.

Poliittinen ura

Hohenlohe-Schillingsfürst oli poliittisesti liberaali ja kannatti ajatusta yhdistyneestä Saksasta. Baijerin kuninkaan neuvonantajana hänellä oli poliittisesti vaikutusvaltainen asema ja mahdollisuus vaikuttaa kuninkaaseen. Preussin–Itävallan sodan puhjettua vuonna 1866 Hohenlohe-Schillingsfürst tuki Preussia ja halusi Baijerin solmivan tiiviit yhteydet preussilaisiin. Hänen onnistui vakuuttaa Baijerin kuningas Ludvig II asiasta ja tämä nimitti hänet Baijerin ministeripresidentiksi sodan syttymisvuonna. Baijerin ministeripresidenttinä Hohenlohe-Schillingsfürst ajoi liittoa eteläsaksalaisten valtioiden välille esikuvanaan Bismarckin luoma Pohjois-Saksan liitto. Myöhemmin, Saksan yhdistyttyä Hohenlohe-Schillingsfürstin toivomalla tavalla, Hohenlohe-Schillingsfürst nimitettiin varapuhemieheksi vastaperustetuilla Saksan valtiopäivillä.

Vuonna 1873 Bismarck nimitti Hohenlohe-Schillingsfürstin Saksan suurlähettilääksi Pariisiin. Hän pysyi virassa vuoteen 1878 asti. Vuonna 1885 hänestä tuli Elsass-Lothringenin kuvernööri ja hän jatkoi kuvernöörinä vuoteen 1894 asti. Vuonna 1894 Saksan keisari Vilhelm II nimitti Hohenlohe-Schillingsfürstin Saksan valtakunnankansleriksi. Hän erosi valtakunnankanslerin virasta terveyssyihin vedoten vuonna 1900.