Emmanuel Joseph Sieyès
| Emmanuel Joseph Sieyès | |
|---|---|
 Emmanuel Joseph Sieyès, Jacques-Louis Davidin maalaama muotokuva vuodelta 1817. |
|
| Yhteishyvän valiokunnan jäsen | |
| Ranskan direktori | |
| Ranskan konsuli | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. toukokuuta 1748 Fréjus, Ranska |
| Kuollut | 20. kesäkuuta 1836 (88 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Emmanuel Joseph Sieyès (ransk. [sjejɛs]) (3. toukokuuta 1748 Fréjus – 20. kesäkuuta 1836 Pariisi)[1] oli ranskalainen kirkonmies, poliitikko ja poliittinen kirjailija. Hänen vuonna 1789 julkaisemansa pamfletti Mikä on kolmas sääty? vaikutti Ranskan suuren vallankumouksen puhkeamiseen. Hän osallistui myös poliittisena vaikuttajana vallankumouksen jälkeisiin tapahtumiin. Sieyès auttoi Napoleon Bonapartea kaappaamaan vallan marraskuussa 1799 ja toimi sen jälkeen konsulaatin jäsenenä.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen vallankumousta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sieyèsin isä oli Fréjusin kaupungin notaari.[1] Varhaisimman koulutuksensa Sieyès Draguignanin jesuiittakoulussa. Hän opiskeli teologiaa vuodesta 1765 pariisilaisessa Saint-Sulpicen pappisseminaarissa ja myöhemmin Sorbonnen yliopistossa, josta hän valmistui papiksi vuonna 1773.[2][3][1] Hänestä tuli vuonna 1775 Tréguierin piispan Jean-Baptiste-Joseph de Lubersacin sihteeri ja 1778 paikallisen tuomiokapitulin kaniikki.[4][3] Sieyès siirtyi vuonna 1780 de Lubersacin mukana Chartresiin, jossa hänestä tuli hiippakunnan ylivikaari ja 1788 kansleri. Aateliton syntyperä rajoitti hänen mahdollisuuksiaan urakehitykseen, mikä lisäsi hänen katkeruuttaan aatelistoa kohtaan.[1][3] Hänen mielenkiintonsa alkoi pian siirtyä politiikkaan, ja hänet valittiin vuonna 1787 papiston edustajana Orléanais’n maakunnan säätykokoukseen.[2]
Vuoden 1789 säätykokous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Ranskan säätyjen yleiskokous vuonna 1788 ilmoitettiin kutsuttavaksi koolle, Sieyès julkaisi samana vuonna poliittiset pamfletit Vues sur les moyens d’exécution dont les representants de la France pourront disposer en 1789 ja Essai sur les priviléges, ja esitti niissä ohjelman yhteiskunnallisista uudistuksista, joita säätyjen yleiskokouksen tulisi toteuttaa.[2] Huomattavasti vaikutusvaltaisemmaksi muodostui kuitenkin Sieyèsin tammikuussa 1789 julkaisema kolmas pamfletti Qu’est-ce que le tiers état? (Mikä on kolmas sääty?), jolla hän osallistui säätykokouksen järjestämistavasta käytyyn julkiseen keskusteluun. Siinä hän esitti, että niin sanottu kolmas sääty ensisijaisesti muodosti Ranskan kansakunnan ja että sille kuului oikeus perustuslain säätämiseen. Pamfletti herätti Ranskassa suuren innostuksen ja Sieyès valittiin Pariisista kolmannen säädyn edustajaksi valtiopäiville, jotka kokoontuivat 5. toukokuuta 1789. Juuri hänen aloitteestaan kolmannen säädyn edustajat julistautuivat 17. kesäkuuta kansalliskokoukseksi. Sieyès vaikutti myös pallohuoneen valan vannomiseen kolme päivää myöhemmin ja rohkaisi kolmannen säädyn edustajia uhmaamaan kuningas Ludvig XVI:tta kesäkuun 23. päivän kokoontumisessa, mikä merkitsi vallankumouksen käynnistymistä. Seuraavien kuukausien aikana kansalliskokous lakkautti feodalismin ja poisti suuren osan kuninkaan valtaoikeuksista.[1]
Ensimmäinen tasavalta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sieyès oli yksi näkyvimpiä poliitikkoja vuosina 1789–1791 toimineessa perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa. Perustuslakikomitean jäsenenä hän osallistui Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksen valmisteluun sekä laati suunnitelman Ranskan jakamisesta departementteihin.[2] Kesäkuussa 1790 hän oli kaksi viikkoa kansalliskokouksen puhemiehenä.[4] Vaalien äänioikeus säädettiin omaisuuteen perustuvaksi Sieyèsin ehdotuksen mukaisesti: hänen mukaansa kansalaiset voitiin jakaa omaisuuden määrän perusteella ”aktiivisiin” ja ”passiivisiin”, mikä tosiasiassa varmisti johtavan aseman nimenomaan porvaristolle. Sieyèsiä arvostettiin yhteiskuntateoreetikkona, mutta hänen huonot puhujantaitonsa vähensivät myöhemmin hänen vaikutustaan Ranskan politiikassa. Hänet valittiin vuonna 1792 Sarthen edustajana uuteen kansalliskonventtiin, jossa hän äänesti tammikuussa 1793 enemmistön mukana kuningas Ludvig XVI:n kuolemantuomion puolesta, joskin vastentahtoisesti. Jyrkkien jakobiinien kaapattua vallan kesällä 1793 Sieyès vetäytyi politiikasta ja säilytti henkensä terrorin aikana. Hän kommentoi myöhemmin toimintaansa tänä aikana lakonisilla sanoilla ”J’ai vécu” (”Jäin henkiin”).[2][1]
Robespierren kukistumisen jälkeen Sieyès palasi Ranskan politiikan eturiviin. Hän toimi vuonna 1795 kahdesti yhteishyvän valiokunnan jäsenenä, maaliskuusta heinäkuuhun sekä elokuusta marraskuuhun, ja oli kansalliskonventin puhemiehenä kaksi viikkoa huhti–toukokuussa.[4] Hän osallistui neuvotteluihin ulkovaltojen kanssa pyrkien edistämään Ranskan laajentumista.[1][2] Hän laati vallanjakoon perustuneen esityksen Ranskan uudeksi perustuslaiksi, mutta Kansalliskonventti ei hyväksynyt sitä.[2] Uuden perustuslain astuttua voimaan Sieyès valittiin lokakuussa 1795 uuteen viidensadan neuvostoon.[2][1] Sen sijaan hän kieltäytyi tässä vaiheessa jäsenyydestä direktoriohallituksessa ja hänelle tarjotusta ulkoministerin tehtävästä.[2] Hän oli kuukauden ajan viidensadan neuvoston puhemiehenä marras–joulukuussa 1797.[4] Toukokuussa 1798 hänet nimitettiin Ranskan lähettilääksi Berliiniin.[4][2]
Napoleonin aika ja viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukokuussa 1799 Sieyès valittiin toimeenpanovaltaa käyttäneeseen viisijäseniseen direktorioon Jean-François Rewbellin tilalle ja hän aloitti tehtävässä 9. kesäkuuta. Syyskuuhun saakka hän oli myös direktorion puheenjohtaja.[4] Hän kannatti kuitenkin hallitusvallan voimistamista ja osallistui kenraali Napoleon Bonaparten, Joseph Fouchén ja Charles Maurice de Talleyrandin sotilasvallankaappaukseen 18. brumaire-kuuta (9. marraskuuta) 1799. Kaappauksen seurauksena direktorio syöstiin vallasta ja sen tilalle perustettiin konsulihallinto, jossa Bonaparte, Sieyès ja Pierre-Roger Ducos nimitettiin ensimmäisiksi konsuleiksi. Sieyès luonnosteli neljän vuoden takaisen suunnitelmansa pohjalta uuden perustuslain, jonka tarkoituksena oli tasata valta konsulien kesken. Napoleon kuitenkin muutti sitä ja teki itsestään ensimmäisen konsulin eli Ranskan todellisen johtajan, jolloin Sieyès menetti vaikutusvaltansa.[1] Sieyès ja Ducos joutuivat vetäytymään konsulin tehtävistä 25. joulukuuta 1799. Sieyès oli sen jälkeen maaliskuuhun 1800 saakka ”säilyttävän senaatin” (Sénat conservateur) puhemiehenä, joka oli tosin lähinnä seremoniallinen virka.[4][2]
Sieyès valittiin vuonna 1804 Ranskan akatemian jäseneksi. Valtio lahjoitti hänelle Crosnen kruununmaat.[2] Sieyès nimitettiin myös kunnialegioonan suurupseeriksi vuonna 1804 ja korotettiin 1808 kreiviksi.[1] Satapäiväisen keisarikunnan aikana Napoleon antoi hänelle vielä päärinarvon.[2] Restauraation alettua vuonna 1815 Sieyès karkotettiin maasta, sillä hän oli äänestänyt Ludvig XVI:n kuolemantuomion puolesta. Hän asettui asumaan Brysseliin, mutta palasi Ranskaan heinäkuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1830.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k Emmanuel-Joseph Sieyès (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 13.4.2013.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Nordisk familjebok (1907), s. 407–409 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 16.10.2015.
- ↑ a b c Sieyès (Emmanuel Joseph, dit l'abbé), (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi) Dictionnaire de l'Histoire de France, s. 1173, Encyclopédie Larousse. Viitattu 4.12.2018.
- ↑ a b c d e f g Emmanuel-Joseph Sieyès (englanniksi) Archontology.org. Viitattu 3.12.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Emmanuel Joseph Sieyès Wikimedia Commonsissa
- Emmanuel, Joseph SIEYÈS (ranskaksi) Ranskan kansalliskokous
- Emmanuel-Joseph SIÉYÈS (ranskaksi) Ranskan akatemia
- Emmanuel Joseph Sieyès (ranskaksi) Encyclopédie Larousse
| ||||||||||||||||||||||||||
