Lehmäantiloopit
| Lehmäantiloopit | |
|---|---|
 Punalehmäantilooppi (Alcelaphus buselaphus) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: |
Lehmäantiloopit[1] Alcelaphinae Brooke, 1876 |
| Suvut | |
|
|
| Katso myös | |
Lehmäantiloopit (Alcelaphinae) on onttosarvisiin kuuluva sorkkaeläinten alaheimo, johon nykykäsityksen mukaan kuuluu neljä sukua ja kymmenen suurikokoista lajia.[2] Joidenkin auktorien mukaan lajeja olisi vain viisi. Kaikki lajit elävät Afrikassa. Varhaisimpien tunnettujen lehmäantilooppien fossiilit ovat 4,5—5,0 miljoonan vuoden takaa Afrikasta. Alaheimo moninaistui ilmestymisensä jälkeen epätavallisen nopeasti. Sen monimuotoisuus oli laajimmillaan kaksi miljoonaa vuotta sitten, jolloin eli vähintään 8 sukua ja 15 lajia.[3]
Kaikki alaheimon lajit ovat erikoistuneet syömään heinäkasveja, joita on runsaasti mutta epävakaasti saatavilla. Lehmäantilooppeja eli suurina laumoina ympäri Afrikkaa vielä muutama vuosisata sitten, mutta nykyään vain Itä-Afrikan gnuut ja sassabiantiloopit yltävät entisaikojen lukuihin. Monia lajeja kuten gnuita, lehmäantilooppeja ja valkopäätopeja kasvatetaan runsaasti riistatiloilla.[3]
Kaikilla lajeilla on kömpelö ja kankea ulkomuoto. Pitkät ja hoikat jalat ovat mukautuneet hyvin niiden elintapoihin avoimilla tasangoilla. Niiden etujaloissa on hajurauhaset. Pidentynyt turpa tasapainottaa suhteettoman lyhyttä kaulaa ja selän kyttyrää mahdollistaen laiduntamisen. Lehmäantilooppien keskuudessa urokset ovat 10–20 % naaraita suurempia, mutta sukupuolet eroavat muutoin vain vähän toisistaan. Molempien sukupuolten silmänedusrauhaset ovat hyvin kehittyneet. Sarvet ovat lyyramaiset tai tuplakiertyneet, ja sekä uroksilla että naarailla on sarvet, joskin uroksilla ne ovat yleensä pidemmät ja paksummat. Lehmäantilooppien poikaset syntyvät vaaleanruskeina ja pysyttelevät tiiviisti emonsa luona heti syntymänsä jälkeen. Monilla lajeilla kuten gnuilla ei ole lainkaan piilotteluvaihetta.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nummi, Petri & Blomqvist, Leif: Maailman luonto: Nisäkkäät 2, s. 200. Espoo: Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6503-3
- ↑ Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Mammal Species of the World - Alcelaphinae 2005. Bucknell University. Viitattu 17.1.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Brent Huffman: Alcelaphinae - Sassabies, hartebeests, and wildebeests 8.2 2009. The Ultimate Ungulate. Viitattu 17.1.2009.
|
