Martti Ursin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Martti Ursin vuonna 1964.

Martti Johannes Ursin (14. tammikuuta 1934 Viipuri11. kesäkuuta 2011 Oulu) oli suomalainen opettaja, poliitikko ja yritysjohtaja.[1]

Ursin kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1955, valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1960 ja filosofian tohtoriksi Oulun yliopistosta 1980. Väitöskirjan aiheena oli Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan 1944–1945 jälkeen.[1]

Ursin toimi historianopettajana Oulun eri lyseoissa vuosina 1961–1983, joista 1976–1983 Oulun lyseon lukion rehtorina. Ursin ehti hoitaa lyhyen aikaa Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan yhteiskuntatieteiden apulaisprofessorin virkaa, kunnes hän siirtyi kaupunginjohtajaksi Vaasaan vuonna 1984. Vaasasta hän palasi Ouluun 1990 Kalevan toimitusjohtajaksi.[1] Yhteydet Kalevaan syntyivät, kun hän oli aikoinaan perustamassa kulttuurilehti Pohjoista. Ursin kartutti aktiivisesti Kalevan taidekokoelmaa ja toimi monien hankkeiden taustalla.[2]

Martti Ursin valittiin kansanedustajaksi eduskuntaan vuoden 1979 vaaleissa Oulun läänin vaalipiiristä. Ursin oli yhden kauden kansanedustaja, ja hän kuului kokoomuksen eduskuntaryhmään 1979–1983.[1]

  1. a b c d Martti Ursin Suomen kansanedustajat. 20.6.2011. Eduskunta. Viitattu 21.6.2011.
  2. Mikkola, Kaisu: Kaupunkineuvos Martti Ursin. Helsingin Sanomat, 21.6.2011, s. C 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.10.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.