Maunun saha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maunun saha vuonna 1895.

Maunun saha oli Haukiputaan Asemakylälle, nykyisen Pohjola-opiston paikalle, vuonna 1863 perustettu saha. Alun perin vesikäyttöinen sahalaitos oli Haukiputaan ensimmäinen suursaha.[1] Sahan perusti Charles Herlofson yhdessä kauppias O. E. Inbergin kanssa[2]. Saha muutettiin höyrykäyttöiseksi vuonna 1882. Laitos työllisti noin 60–70 henkeä ja sahasi vuorokaudessa keskimäärin 60 tukkia.[1]

Sahatavara uitettiin sahalta kaivettua kanavaa ja Niemelänojaa pitkin Siikasaareen, jonne sahatavara tapuloitiin odottamaan laivausta.[1]

Saha oli aikoinaan alueen kulttuurillinen keskus sekä huvittelukeskus. Sahan alueella sijaitsi suuri puisto, tanssilava, seurapelihuoneita, keilailurata sekä krokettikenttä.[1]

Maunun saha myytiin oululaiselle kauppahuone Bergbomille 1886[2]. Sahalaitos lopetti toimintansa vuonna 1908. Toiminnan lopettamisen jälkeen rakennukset purettiin ja koneisto myytiin.[1]

  1. a b c d e Historiaa (Internet archive) Haukiputaan kunnan sivut. 2010. Haukiputaan kunta. Viitattu 1.12.2012.
  2. a b Karjalainen, Tapio: ”2.2.1. Sahateollisuus”, Puutavarayhtiöiden maanhankinta ja -omistus Pohjois-Suomessa vuosina 1885–1939. (Acta Universitatis Ouluensis Humaniora B 36) Oulu: Oulun yliopisto, 2000. ISBN 951-42-5623-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.2.2013).