Muova

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Länsi-Suomen muotoilukeskus Muova on Vaasan ammattikorkeakoulun (VAMK) yhteydessä toimiva teolliseen muotoiluun erikoistunut yksikkö. Se on perustettu vuonna 1988 Taideteollisen korkeakoulun erillislaitokseksi. Vuonna 2014 Muovan hallinnointi siirtyi Aalto-yliopistolta Vaasan ammattikorkeakoululle.[1] Muova määrittelee itsensä omilla verkkosivuillaan ”VAMKin, Aalto-yliopiston ja Vaasan yliopiston yhteiseksi tutkimus- ja kehittämisalustaksi.” [2]

Muova tarjoaa muotoilu-, tutkimus- ja koulutuspalveluita ja on markkinalähtöisen muotoilun asiantuntija. Muovan asiakkaita ovat sekä yritykset että julkiset organisaatiot.[3]

Muovan ensimmäisenä johtajana 1988–1994 toimi Taideteollisen korkeakoulun teollisen huonekalusuunnittelun professori Kari Asikainen.[4] Vuodesta 2008 Muovaa on johtanut Annika Hissa.[5] Kymmenen työntekijän henkilöstöön kuuluu muotoilun, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijoita. Muovan toimipiste sijaitsee Palosaaren yrityskeskuksessa, Wolffintie 36 F.[6]

  1. Muova kytketään Vaasassa ammattikorkeakouluun, Yle Uutiset 18.1.2013. Viitattu 6.1.2017.
  2. Muova (Arkistoitu – Internet Archive), etusivu, Muova.fi. Viitattu 6.1.2017.
  3. Lindfors, Anna: Visuaalisen ilmeen selkeyttäminen ja yhtenäistäminen. Case: Muotoilukeskus Muova, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, 2013, s. 10. Viitattu 6.1.2017.
  4. Taskinen, Rita (toim.): Suomalainen design : kuka kukin on : Design in Finland : who's who in Finnish design. Helsinki: Ornamo, 1992. ISBN 952-9748-04-3
  5. Annika Hissa Muovan uudeksi johtajaksi, Pohjalainen 2.10.2008. Viitattu 6.1.2017.
  6. Muotoilukeskus Muova, Vaasan ammattikorkeakoulu. Viitattu 6.1.2017.