Seittitakiainen
| Seittitakiainen | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Suku: | Takiaiset Arctium |
| Laji: | tomentosum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Arctium tomentosum |
|
| Katso myös | |
Seittitakiainen (Arctium tomentosum) on suurikokoinen joutomaiden asterikasvi. Se on Suomen yleisin takiaislaji, mutta takiaiset risteytyvät helposti, eikä lajinmääritys ole aina helppoa.[1] Seittitakiainen risteytyy sekä isotakiaisen (Arctium lappa) että pikkutakiaisen (Arctium minus) kanssa.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seittitakiainen kasvaa 50–120 cm korkeaksi. Sen lehdet ovat suuret, kolmiomaiset ja aaltoilevareunaiset. Lehtiruodit ovat punertavat. Kukinnossa on usein vaaleaa seittiä. Kukat ovat purppuranväriset, siemenkehto harmahtavanvihreä ja piikkinen.
Elinympäristö ja levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seittitakiainen kasvaa tavallisesti erilaisilla vahvasti ihmisvaikutteisilla kasvupaikoilla, kuten teiden varsilla, kaupunkien joutomailla ja metsiköissä.[2] Se pitää vanhan asutuksen luomista typekkäistä ja muhevista maista.[3]
Seittitakiaista tavataan laajalti Keski-Euroopasta Keski-Aasiaan ulottuvalla alueella sekä paikoitellen muuallakin. Lajia tavataan myös vieraslajina Pohjois-Amerikassa.[4] Suomessa seittitakiaista tavataan etenkin Etelä-Suomessa sekä jonkin verran aina Tornion ja Oulun korkeudelle asti. Muun muassa Uudellamaalla laji on hyvinkin yleinen.[5]
Seittitakiainen on Suomessa sekä muissa Pohjoismaissa muinaistulokas tai varhainen uustulokas. Suomessa laji on etelässä todennäköisesti muinaistulokas, mutta Keski- ja Pohjois-Suomessa luultavimmin uustulokas.[2]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seittitakiaisen juurta voi syödä keitettynä. Sen lehtiä on käytetty rohdoksena.[6] Mykeröitä on käytetty vaatteiden sukimiseen ja villan karstaamiseen.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Eliaksen yrttitarha (Internet Archive)
- ↑ a b Suominen, J. & Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. (toim.): Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1993. ISBN 951-45-6373-5 ISSN 0760-3214
- ↑ a b Kurtto, Arto ym.: Suomalaisen luonto-opas. Yli 500 Suomen luonnon kasvia ja eläintä, s. 148-149. Tammi, 1996. ISBN 951-30-6601-0
- ↑ Den virtuella floran: Ullkardborre (Arctium tomentosum) — Norra halvklotet (levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 30.11.2021.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2018: Seittitakiainen (Arctium tomentosum) (levinneisyyskartta) Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 30.11.2021.
- ↑ Yrttitarha.fi
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kasviatlas 2022: Seittitakiaisen (Arctium tomentosum) levinneisyys Suomessa.
- Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Seittitakiainen (Arctium tomentosum)
- LuontoPortti: Seittitakiainen (Arctium tomentosum)
- Pohjolan kasvien pauloissa: Arctium tomentosum – seittitakiainen
- ITIS: Arctium tomentosum (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Arctium tomentosum (englanniksi)
- Flora of China: Arctium tomentosum (englanniksi)
|
