Sisäkorvaistute

Sisäkorvaistutteen ulkoiset osat.

Sisäkorvaistute (muita nimityksiä ovat sisäkorvaimplantti, sisäkorvaproteesi ja kokleaimplantti) on sähköinen kuulokoje, joka on tarkoitettu kuuroutuneille tai henkilöille, joilla on erittäin vaikea kuulovamma.

Historia

Ensimmäiset korvaimplanttikokeilut tehtiin jo 1950-luvulla Ranskassa. Suomessa ensimmäiset sisäkorvaproteesit asennettiin 1980-luvulla, vuosina 1984–1985.

Asentaminen

Sisäkorvaistute koostuu leikkauksella ihon alle kalloluuhun ja sisäkorvaan asennettavasta sisäisistä osista eli implantista ja ulkoisesta osasta eli puheprosessorista ja magneettikelasta. Sisäkorvaistutteen avulla ohitetaan sisäkorvan vaurioituneet kuulosolut ja stimuloidaan kokleahermoja ja suoraan elektronisilla impulsseilla, mikä mahdollistaa äänien aistimisen. Puheprosessin mikrofonit keräävät äänet, laite muuntaa sille tehtyjen ohjelmointien mukaisesti äänet sähkösignaaleiksi ja välittää sen magneettikelan ja sen johdon avulla sisäisen osan vastaanottimeen, joka puolestaan välittää signaalit kuulohermoon. Kun kokleaimplantti on paikallaan, ääni ei enää kulje korvakäytävää pitkin, vaan kuuleminen tapahtuu kokonaan kalloon kiinnitetyn mikrofonin kautta. Audiologi ohjelmoi implantin erikseen jokaiselle käyttäjälle.^lähde?

Perinteisesti sisäkorvaistutetta ei ole voinut käyttää uidessa. Nykyään on kuitenkin saatavissa erillisiä suojapusseja sekä itsessään vesitiiviitä laitteistoja.

Hyödyt

Sisäkorvaistutteella ei saavuteta normaalia kuuloa, mutta laite mahdollistaa ääniaistimukset ja kommunikoinnin puhekielellä kuulonvaraisesti. Monet sisäkorvaistutteen saaneet nauttivat myös musiikista.

Moni kuuro on ollut tyytyväinen sisäkorvaistutteeseensa. Osa tulee leikkauksen jälkeen toimeen kuulon avulla lähes kaikissa tilanteissa. Myös monet kuurojen lasten kuulevat vanhemmat ja sukulaiset ovat olleet tyytyväisiä, kun pystyvät kommunikoimaan kuuron lapsen kanssa omalla äidinkielellään. Sisäkorvaistutteen käyttäjistä ei siis vielä nykytekniikalla tule täysin kuulevia. Leikkausten tulokset ovat vaihtelevia, ja leikkauksen jälkeen tarvitaan kuntoutumistukimuotoja, kuten puheterapiaa. Mitä vähemmän aikaa potilas on ollut kuuro ennen leikkausta, sitä todennäköisempää on, että hän oppii sujuvan puhekielen. Syntymäkuuro ei hyödy aikuisena asennetusta implantista, sillä he eivät yleensä juuri opi ymmärtämään puhetta.

Kritiikkiä

Suomessa kuuroina syntyvistä lapsista 90 prosenttia saa istutteen. Istutteet ovat vähentäneet kuurojen määrää merkittävästi niin, että esimerkiksi kuurojen erityiskoulut kärsivät oppilaspulasta.

Sisäkorvaistutteet ovat aiheuttaneet runsaasti keskustelua kuurojen yhteisössä. Laite ei tee käyttäjästä normaalikuuloista. Kaikki eivät pidä kuuroutta sairautena, joka pitäisi parantaa. Jotta istute toimisi kunnolla, se täytyy asentaa mahdollisimman nuorena, jolloin lapsi ei vielä kykene tekemään itsenäistä päätöstä asiasta. Tätä on pidetty jopa kulttuurikansanmurhana, sillä kuurouden poistaminen johtaa kuurojen kulttuurin ja viittomakielen katoamiseen.

Viittomakielen käyttö on vähentynyt, ja implantin saaneita on jopa kielletty käyttämästä viittomakieltä. Leikkauksen tulokset eivät ole täysin ennustettavissa, sillä odotuksista huolimatta kolmasosalla kuulon ja puheen kehitys on vajavaista. Implantin saaneista lapsista arvioiden mukaan 14 prosenttia käyttää lähinnä viittomakieltä.

Lähteet

• Sisäkorvaistute, Kuuloavain.fi
• Karoliina Nikula, Lapsen hyvää edistämässä: Syntymäkuurojen lasten sisäkorvaistutehoitokäytännön sosiaalieettistä tarkastelua, s. 12-13 Helsinki 2015 (väitöskirja)

Kirjallisuutta

• Sume, Helena: Perheen pyörteinen arki: Sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen matka kouluun. (Väitöskirja) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2008. ISBN 978-951-39-3123-0 Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sisäkorvaistute Wikimedia Commonsissa

• Ylen Elävä arkisto: Sisäkorvaistuteleikkaus
• LapCI ry - Sisäkorvaistutelasten ja perheiden yhdistys.