Dust Muhammad Khan

Dust Muhammad Khan
Dust Muhammad piirroksessa vuoden 1835 paikkeilta.
Afganistanin emiiri
Valtakausi	1826–1839 1843–1863
Edeltäjä	Aijub Šah
Seuraaja	Šir Ali Khan
Syntynyt	1792 Kandahar, Dorrani-valtakunta
Kuollut	9. kesäkuuta 1863 Herat, Afganistanin emiraatti
Puoliso	16 vaimoa
Lapset	52 lasta
Suku	Barakzai
Isä	Pajda Khan
Äiti	Zainab Begum Qizilbash
Uskonto	sunnalaisuus

Dust Muhammad Khan (joulukuu 1792 – 9. kesäkuuta 1863) oli Afganistanin emiiri kahteen otteeseen vuosina 1826–1839 ja 1843–1863. Dust Muhammadin noustessa valtaan vanha Dorrani-valtakunta oli käytännössä hajonnut ja maata hallitsivat useat eri paikalliset hallitsijat. Dust Muhammad ajautui myös ensimmäiseen afgaanisotaan brittejä vastaan ja menetti valtaistuimensa. Brittien kärsittyä merkittävän sotilaallisen tappion he luopuivat Afganistanista ja Dust Muhammad palasi valtaistuimelle toiselle kaudelleen. Myöhemmin hänen onnistui yhdistää suuret osat entistä valtakunnan aluetta ja suhteet britteihinkin paranivat.

Elämäkerta

Ensimmäinen valtakausi

Dust Muhammad syntyi tuolloin Dorrani-valtakuntaan kuuluneessa Kandaharissa joulukuussa 1792. Hänen isänsä oli Dorranien klaaniin kuuluvan Barzakai-klaanin Džamal Khanin poika Pajda Khan. Pajda Khanilla oli useita poikia useiden eri maan klaaneihin kuuluneiden vaimojen kautta. Dust Muhammadin äiti kuului etenkin Kabulissa vaikutusvaltaisiin kižilbašeihin. Joissakin lähteissä hänen sanotaan olleen Pajda Khanin lempivaimo. Myöhemmin hänen äitinsä päätyi pakkoavioliittoon Dust Muhammadin serkun Abd-al-Majid Khanin kanssa ja Dust Muhammadista tuli hänen vanhemman veljensä ja kuningas Mahmud Šah Dorraniin visiiri Fath Khanin holhokki. Dust Muhammad toimi ensin veljensä apulaisena ja myöhemmin Khuzestanin kuvernöörinä.

Fath Khan oli ollut Mahmud Šahin tärkeä tukija sodissa Šudža' Šah Dorraniia vastaan. Pian edessä oli kuitenkin välirikko. Vuonna 1818 Fath Khan oli auttamassa Heratin kuvernööriä persialaisia vastaan. Lähti liikkeelle huhu, jonka mukjaan Dust Muhammad oli tällöin rikkonut kuvernöörin haaremin rauhaa. Yksi kuvernöörin vaimoista oli myös kuningas Mahmud Šahin sisar, joten kuningas käsitti huhun henkilökohtaisena loukkauksena. Toisaalta on myös mahdollista, että kuningas käytti huhua vain tekosyynä liian voimakkaaksi käsittämästään Fath Khanista eroon päästäkseen. Fath Khan sokaistiin ja kidutettiin kuoliaaksi, mutta Dust Muhammadin onnistui paeta. Fath Khanin surmaaminen käänsi hänen lukuisat Barzakai-veljensä kuningasta vastaan. Mahmud joutui lopulta pakenemaan Heratiin, jota hän hallitsi persialaisten tuella. Kabulissa valtaan nousseet Barzakait yrittivät aluksi hallita maata nukkehallitsijoiden kautta. Lyhyessä ajassa valtaistuimelle nostettiin ja siltä erotettiin Sultan Ali Šah (1818–1819) ja Aijub Šah (1819–1823). Lopulta Barzakai-veljekset päätyivät taistelemaan toisiaan vastaan. Veljeksistä nuorin Dust Muhammad osoittautui lopulta valtakamppailun voittajaksi ja hän valloitti Kabulin kižilbašien tuella vuonna 1826. Vanha Dorrani-valtakunta oli nyt kuitenkin käytännössä lakannut olemasta valtakunnan hajotessa eri paštupäällikköjen keskenään kilpaileviin osiin. Dust Muhammad luopui hallitsijoiden aiemmin käyttämästä kuninkaan arvonimestä (šah) ja alkoi sen sijaan käyttää titteliä uskovaisten emiiri (amir al-mu'minin).

Ensimmäinen afgaanisota

Dust Muhammad brittien vankina Pešawarissa vuonna 1841. Kädessään Dust Muhammadilla on rukousnauha. Piirtänyt James Rattray.

Sekava tilanne Afganistanissa herätti huolta ulkomailla niin sanotun suuren pelin, eli Venäjän keisarikunnan ja brittien Keski-Aasian valtakamppailun vallitessa. Britit olivat liittoutuneet afgaanien vihollisten sikhien kanssa. Sikhit olivat vallanneet Pešawarin, jota Dust Muhammad ei voinut hyväksyä. Afganistanin valtaistuimelle haluttiin hallitsija, joka myöntyisi sikhien valtaan Pešawarissa ja toisaalta olisi riittävän vahva pitääkseen venäläiset loitolla. Britit pyrkivät ottamaan tilanteen haltuunsa tukemalla Šudža Šahin yritystä nousta valtaistuimelle vuonna 1834, mutta Dust Muhammad voitti Šudža Šahin joukot lähellä Kandaharia käydyssä taistelussa. Tilanne kiristyi entisestään venäläisten alettua tukemaan Persiaa. Qadžarien Muhammad Šah teki vuonna 1837 sotaretken Heratiin, mikä olisi saattanut uhata brittien hallitsemaa Intian niemimaata. Lisäksi Dust Muhammadin hoviin saapui venäläisten edustaja kapteeni Ivan Viktorovitš Vitkevitš. Dust Muhammad avasi diplomaattiyhteydet Venäjälle toivoen voivansa näin painostaa brittejä luovuttamaan Pešawarin. Britit tämä vakuutti kuitenkin vain hallitsijan vaihtamisen tarpeellisuudesta. Persialaiset joutuivat vetäytymään brittien vallattua saaria Persianlahdella ja yhdessä Šudža Šahin ja sikhien kanssa he alkoivat myös suunnitella Afganistanin vallanvaihdosta, joka johti ensimmäiseen afgaanisotaan.

Brittien kokoama 22 000:n sotilaan Induksen armeija lähti liikkeelle joulukuussa 1838 edeten Quettan kautta Bolanin solan läpi Afganistaniin. Kandahar kukistui huhtikuussa 1839 ja hieman myöhemmin myös Ghazni. Elokuussa joukot etenivät Kabuliin, jossa valtaistuimelle asetettiin Šudža Šah. Dust Muhammad joutui pakenemaan pohjoiseen uzbekkiemiirien hallitsemille alueille, jossa hän oli käytännössä vankina. Myöhemmin hän yritti nostattaa brittienvastaista kapinaa Afganistanin pohjoisosissa, mutta epäonnistuttuaan hän antautui lopulta briteille. Vankina häntä kohdeltiin melko hyvin, joskin hänet vietiin Intiaan. Afganistanin sotaretken onnistuttua suurin osa briteistä palasi Intiaan, mutta Šudža Šah osoittautui heikoksi hallitsijaksi. Brittien varuskunta Kabulissa joutui käytännössä piiritetyksi. Dust Muhammadin poika Muhammad Akbar Khan oli nostattanut tyytymättömiä afgaaneja brittejä vastaan. William Elphinstone päätti lopulta evakoida Kabulin tammikuussa 1842. Brittien Kabulista lähtenyt kolona väijytettiin ja lähes kaikki surmattiin tai otettiin vangeiksi. Šudža Šah oli saanut surmansa Kabulissa. Britit päättivät nyt lopua Afganistanin seikkailuistaan. Dust Muhammad vapautettiin vankeudesta Intiassa ja hän valtasi Kabulin tammikuussa 1843 aloittaen näin toisen kautensa maan emiirinä.

Toinen valtakausi

Dust Muhammadilla oli edessään useita eri ongelmia. Brittien suhteen hän halusi noudattaa varovaista politiikkaa. Afgaanisodan yhteydessä suureen kansansuosioon noussut Dust Muhammadin poika Muhammad Akbar Khan kannatti kuitenkin sotaa brittejä vastaan. Muhammad Akbar kuoli Dust Muhammadille suotuisaan aikaan, joidenkin huhujen mukaan isänsä myrkyttämänä. Samaan tapaan kun britit joutuivat hankalaan asemaan Intiassa vuonna 1857 syttyneen sepoy-kapinan aikana, Dust muhammad ei käyttänyt hyväkseen brittien ahdinkoa Pešawarin tai muiden paštualueiden jälleenvaltaamiseksi. Britit suhtautuivat aluksi Dust Muhammadiin samaan tapaan pyrkien olematta puuttumatta maan asioihin. Lopulta briteistä ja Dust Muhammadista tuli kuitenkin liittolaisia. Britit tukivat emiiriä asein ja rahoin ja pakottivat myös Heratiin jälleen hyökänneen Persian vetäytymään uudelleen. Afganistan oli sisäisesti edelleen hajanainen, mutta Dust Muhammad alkoi toisella valtakaudellaan yhdistää hajanaisia alueita. Ensin valloitettiin uzbekkien ja tadžikkien alueet maan pohjoisosissa ja hieman myöhemmin valloitettiin myös Ghelzaiden hallussaan pitämä Kandahar. Vallattujen alueiden kuvernööreiksi Dust Muhammad nimitti poikiaan. Valtakautensa lopussa Dust Muhammadin onnistui liittää alueisiinsa myös Heratin. Afganistanin ulkopuolelle jäivät Badakhšan, sikhien aikanaan valtaamat paštualueet ja aikanaan Dorrani-valtakuntaan kuulunut Balučestan. Dust Muhammadia on joskus kuitenkin pidetty nykyaikaisen Afganistanin isänä, jonka toisella valtakaudella maa sai suurin piirtein nykyiset rajansa.

Dust Muhammad kuoli Heratissa 9. kesäkuuta 1863. Dust Muhammad oli valtakaudellaan jakanut valtaa tasaisesti eri poikiensa kesken, mikä johti hänen kuollessaan sisällissotaan eri valtaistuimen tavoittelijoiden kesken. Sisällissota Dust Muhammadin kuoleman jälkeen kesti kuusi vuotta ja vuonna 1869 voittajaksi nousi lopulta yksi Dust Muhammadin nuoremmista pojista ja hänen itsensä nimeämä seuraaja Šir Ali Khan.

Lähteet

• Andrei Sergejeff: Afganistanin historia - Silkkitietä kulttuurien risteykseen. Gaudeamus Helsinki University Press, 2011. ISBN 978-952-495-219-4